tiistai 29. syyskuuta 2015

Lomarahayllätys

No nyt me sitten leikataan lomarahaa! 70 prosenttia jää jäljelle. Riemukkain ylläri tässä on se, että ne yritykset jotka eivät lomarahoja maksa, velvoitetaan ottamaan käyttöön tuo sama 70 prosentin taso – siitä laskennallisesta summasta mitä ne eivät ole koskaan maksaneet.

Kävin Singaporessa ja kun tulin takaisin, kentällä uutisista käveli vastaan 160 000 euron lasku hallituksen kilpailukykypaketin tuoreimmasta käänteestä. Onnittelut yritykseni työntekijöille! He ilahtuvat varmasti tällaisesta solidaarisuuden eleestä. Mutta älkää minua kiittäkö vaan hallitusta :)

Lomarahat on voitu jättää pois työsopimuksista 90-luvun alusta lähtien. Näin ovat tehneet pääosin uusien ja kasvavien toimialojen yritykset. Siis juuri ne yritykset, jotka ovat innovoineet ja palkanneet uusia työntekijöitä samaan aikaan kun perinteinen teollisuus vähentää työpaikkoja Suomessa.

Lomaltapaluuraha on erikoinen perinne, jonka alkuperäinen tarkoitus oli estää Suomen duunareita karkaamasta töihin Volvon tehtaille Ruotsiin. Idea joka saattoi olla ihan hyvä puoli vuosisataa sitten, lisää Suomen dynaamisimpien yritysten kustannuksia nyt ja kannustaa uusien työntekijöiden palkkaamiseen joissakin muissa maissa kuin kotimaassa.


Minusta Suomen valtio päättää hassusti. Singaporessa tuetaan kasvavia toimialoja, mutta Suomi siirtää kustannusrasituksia auringonlaskun aloilta uusille aloille. Arvaatkaa, kumman maan strategia on ns. voittava strategia?

Singaporen Changin lentoasemalla eilen illalla.

perjantai 11. syyskuuta 2015

Ekonomit ja inssit miettikää

En kuulu Ekonomiliittoon, mutta eroaisin jos kuuluisin. Yritykseni eivät kuulu Elinkeinoelämän keskusliittoon, mutta jos kuuluisivat niin eivät enää maanantaina.

Jos kuuluisin Ekonomiliittoon, liitto sanoisi minulle, että minun pitäisi nyt lyödä itseäni vasaralla polveen. En haluaisi mutta liiton mielestä minun pitäisi. Joutuisin eroamaan liitosta. Jättäisin toverit. Suosittelisin sitä samalla muillekin.

Ei tässä ole kuulkaa suomalaiset yhtään mitään järkeä. Samana päivänä, kun Hesari uutisoi Suomen teollisuustuotannon SUPISTUNEEN 7 prosenttia vuodesta 2010 ja Saksan teollisuustuotannon KASVANEEN samalla aikavälillä 9 prosenttia, meidän ammattiliitot uhoavat menevänsä lakkoon, joka heikentää entisestään työnantajien luottamusta tähän maahan.

Tätäkö varten ekonomit, insinöörit ja muut toimihenkilöt maksavat jäsenmaksujaan? Tämäkö toiminta on isänmaalle niinkin hyödyllistä, että valtion pitää sitä 100-prosenttisin verovähennyksin tukea?

Miettikää. Kenen etuja suuripalkkaiset järjestöjohtajat ajavat, sinun etujasi vai omiaan?

Sen jälkeen kun yhteiskuntasopimus kaatui, Suomessa on nähty lähes päivittäin uutisia tuotannon siirrosta ulkomaille. Miettikää: kiihdyttääkö lakkoilu tuotannon siirtoja Suomesta vai hillitseekö se sitä? Tarvitsetko liittoa palkkasi määrittelemiseen vai neuvotteletko sen itse?

Työttömyysturvasi voit järjestää niin sanotun Loimaan kassan kautta. Et todellakaan ole ainoa, joka miettii samaa. YTK saa lähiviikkoina runsaasti uusia jäsenhakemuksia. Ekonomiliiton, Tekniikan Akateemisten ja STTK:n jäsenliittojen maksutulot supistuvat, koska ne puolustavat suomalaisia työehtoja eivätkä suomalaista työtä.

Konsensus toimi Suomessa niin pitkään, kun ay-liike harrasti jonkinlaista tosiasioiden analysointia. Tämän päivän analyysi tarkoittaa vaikerointia siitä, kuinka välttämättömät joustot tulevat palkansaajien maksettaviksi.

En ymmärrä, miten ne voisivat tulla työttömien, sairaiden tai eläkeläisten maksettaviksi. Vai ajatteleeko ay-liike niinkin nokkelasti, että Suomen säästöt pitäisi panna mieluummin valtion kuin palkansaajien maksettavaksi?

Nyt haikaillaan sopimusyhteiskunnan perään. Siis minkä? Sen korporatiivisen järjestelmän, joka ei pystynyt kahdesti yhteiskuntasopimusta ponnistaessa sopimaan edes sitä mistä neuvotellaan.


Työntekijöiden järjestäytymisaste laskee lähes kaikissa läntisissä teollisuusmaissa. Ay-liike teki hyvää työtä Suomessa 1900-luvulla, mutta nyt siitä on meille enemmän haittaa kuin hyötyä.

Saksassa ja Hollannissa työntekijöiden järjestäytymisaste on 15 prosentin luokkaa. Se mikä riittää Saksalle eli Euroopan työllisyys- ja talousveturille, riittänee myös Suomelle.

Toverit, erotkaa! 



keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Kahden päivän kesäloma

Ei töissä jaksa, jos on päänsärkyä, vapinaa, väsymystä, masennusta tai muuten outo olo. Ihmisen on silloin jäätävä sairauslomalle. Kun lapsi sairastuu, äiti jää kotiin hoitamaan pienokaistaan eikä koiraakaan voi jättää yksin, jos sillä on vatsatauti.

Yllätykset kuuluvat elämään. Yrityksille ne kuitenkin aiheuttavat eriasteisia seurauksia, joita voisi sanoa vaikkapa haasteiksi.

Mitä pienempi firma, sitä varmemmin ongelmat ratkaisee yrittäjä itse. Pienyrittäjä kantaa työntekijöidensä elämää niskassaan, sanoo palvelualalla vaikuttava tuttu yrittäjä: Yrittäjä maksaa sijaisen, kun koiran vatsa menee sekaisin. Yrittäjä ottaa äkkilähdön sunnuntaitöihin, jos työntekijällä on krapula. Siinä säästää satasen, koska laki ei pakota yrittäjää maksamaan itselleen sunnuntaikorvauksia.

Lepoon ei ole varaa. Tunnen useammankin yrittäjän, joka ei tänä kesänä pitänyt lomaa yhtä tai kahta päivään enempää. Lomailevan korporaatio-Suomen ja yrittäjien välillä on dramaattinen ero.

Yrittäjät tykkäävät työstä. Monet suorastaan rakastavat reipasta työntekoa. Työn tarjoaminen toisille ihmisille on kuitenkin suuri riski pienelle yritykselle. Se pitäisi tehdä mahdollisimman helpoksi, jotta pienyrittäjät uskaltaisivat palkata ensimmäisiä, toisia ja kolmansia työntekijöitä. Heidän yksityiselämäänsä kuuluvien ja sinänsä valitettavien murheiden seurauksiin pitäisi löytää jokin muu malli kuin se, että kaikki kaatuu yrittäjän niskaan

Ylihuomenna on Suomalaisen yrittäjän päivä. Silloin pidetään paljon juhlapuheita. Lehdet kirjoittavat ja tv-studiossa jutellaan mukavia. Yleensä nämä yrittäjyyskeskustelut ovat hyvin pinnallisia. Mieleen on jäänyt eräs YLEn suurella vaivalla järjestämä yrittäjyysilta, josta tuli sosiaaliturvailta.

Harvoja päättäjiä kiinnostaa oikeasti, miten yrittäjät jaksavat ja mitä he haluaisivat.

Yrittäjät eivät esimerkiksi tarvitse pitkiä lomia tai parempaa sosiaaliturvaa – sitä että valtio maksaa heidän palkkansa. Sen sijaan yrittäjä toivoo, että talous pyörii iloisesti ja asiakas maksaa yrittäjälle palkan. Että yrittäjä saa keskittyä siihen mikä on kaikkein tärkeintä. Ettei aika ja energia tuhraannu säätämiseen lippujen ja lappujen parissa. Siitä yrittäjät näkevät märkiä unia, sujuvasta työnteosta.

Suomessa on kymmeniä tuhansia pienyrittäjiä. Yrittäjien avautumisia ei juuri nähdä julkisuudessa, koska he eivät halua valittaa.

Yhteiskuntasopimuksen vääntöjä nämä ihmiset seurasivat epäuskoisina ja turhautuneina. Kabineteissa puhuttiin viiden prosentin joustoista, kun tuhannet yrittäjät huomaavat yrittäjätulonsa romahtavan tänä vuonna 50 prosenttia.

Monet yrittäjät lopettavat vaikeina aikoina kokonaan palkanmaksun itselleen ja elävät säästöillä, jotka voivat maksaa palkat työntekijöille ja pitää kiinni hyvistä tyypeistä.

Yrittäjille voi tietysti sanoa, että itsehän lähdit, sehän on ammatinvalintakysymys. Voithan sinä ryhtyä virkamieheksi, jos et jaksa enää yrittää. Yhteiskunnan näkövinkkelistä katsottuna asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen.

Suuret yritykset tekevät kokoonsa nähden hyvin vähän innovaatioita. Pienissä yrityksissä on se energia voima, raivo, mielikuvitus, rohkeus ja hulluus, joka voi mullistaa kokonaisia toimialoja ensin kotimaassa ja sitten koko maailmassa.

Yhdysvalloissa tämä tunnustetaan reilusti. Yrittäjät muodostavat siellä yhteiskunnan ytimen. USA:ssa kaikki ovat ylpeitä työpaikoista ja verotuloista, jotka syntyvät yrittäjäenergian myötävaikutuksella. Siellä ymmärretään, että kaikki yritykset ovat joskus olleet pieniä.

Suomessakin asenteet muuttuvat hiljalleen.

Yrittäjä ei ole enää rikollinen ja yrittäminen on juuri ja juuri sallittua, kunhan yrittäjä ei vaurastu, ei nosta osinkoja eikä laajenna toimintaa ulkomaille vaan investoi kaiken Suomeen.
Kansainvälinen liiketoiminta on hyvä, kun sen tekee insinöörivaltainen suuryritys mielellään sellaisilla teknisillä innovaatioilla, jotka valloittavat maailman niin ettei niitä tarvitse liiemmin myydä.

Suomalaista päätöksentekoa hallitsee korporatiivinen vääristymä, jonka juuret ovat vahvalla historiassa. Täällä on ajateltu aina, että hallitus, isot etujärjestöt ja suuryritykset voivat ratkaista isänmaan ongelmat ja saada investoinnit kasvuun.

En olisi tästä niin varma. Koko se porukka, joka väänsi yhteiskuntasopimusta, on osaltaan syyllinen Suomen tämänhetkiseen lamaan.

Suuret yritykset ovat irtisanoneet kymmenessä vuodessa 100 000 suomalaista työntekijää enemmän kuin ovat palkanneet. Monessa paikassa on todellakin – mielenosoittajien toivetta noudattaen – tungettu innovaatiot perseeseen ja ajettu kustannuksia väkisin alas.

Ay-joukkue on kangistunut neliraajajarrutukseen, vaikka siellä tiedetään hyvin tällaisen tyylin seuraukset. Eteläranta puolestaan haluaa helpon tien ulos tehdyistä virheistä. Kustannusten leikkaaminen on vaivattomampaa kuin uusien tuotteiden ja palvelujen kehittely.

Juha Sipilän hallitus ei ole vielä ehtinyt epäonnistua. Edellinen teki sen sijaan erittäin perusteellista työtä ollakseen tekemättä mitään talouden hyväksi. Yhteisöverokannan leikkaus oli merkittävin poikkeus tuohon passiiviseen peruslinjaan

Korporatiivinen päätöksenteko ei suosi uusia toimintatapoja, yritteliäisyyttä tai uusia toimijoita. Miksi ei? Koska status quo on loppupeleissä sekä suurten yritysten että ay-liikkeen etua. Suuremmat tulot kakusta kelpaavat, mutta rohkeus ei riitä kakun kasvattamisen kannalta välttämättömään innovointiin. Innovaattorithan saattavat onnistuessaan tulla tuhonneeksi jotakin vanhaa ja suurta.

Suomi on nyt tullut siihen pisteeseen, jossa tämänkaltaiseen typeryyteen ei ole enää varaa. Yrittäjät ovat turhautuneet käsittämättömään saamattomuuden aikaan, joka syö luottamusta ja energiaa. Jotkut jo miettivät mielessään, onko verojen maksu enää mielekästä. Päättyisikö tämä raskas aika nopeammin, jos yrittäjät siirtyisivät suurella joukolla Viroon?

Yrittäjien ponnistelun ansiosta Suomi voi maksaa palkkaa ELY:n, elintarviketurvallisuuden, paloturvallisuuden ja työsuojelun virkamiehille, jotta he voivat vaikeuttaa yrittäjien toimintaa. Yrittäjäsuojelua ei ole tietenkään järjestetty mitenkään, ja mahdollistaminen on outo asia useimmille byrokraateille.

Jos yrittäjä pyytää virkamieheltä harkintaa (johon laki tämän suorastaan velvoittaa), virkamies yleensä sanoo että asia ei ole minun ongelmani vaan sinun – mene puhumaan lainsäätäjille. Estäminen kuuluu virkamiehen tärkeimpiin tehtäviin, vaikka Suomi elää siitä että asioita mahdollistetaan.

Luottamus on talouden polttoaine, se voima jonka varassa yrittäjä tekee päätöksiä.

Kirjoittaja juhlistaa Management Eventsin 
Amsterdamin toimiston 10-vuotista toimintaa.


Jotkut yrittäjät voittavat, kun kauppojen aukioloajat vapautetaan, ja jotkut häviävät. Olennaisempaa on kuitenkin se, että tässä maassa alkaa tapahtua. Kun hallitus tekee ripeästi kymmenen tai kaksikymmentä päätöstä yrittäjyyden hyväksi, Suomen uusi nousu voi alkaa.

Yhdenkään kampaamoyrittäjän ei pitäisi enää joutua maksamaan virkamiehille sataa euroa siitä ilosta, että pääsee harjoittamaan ammattiaan Suomen itsenäisyyspäivänä.


Itsenäisyyden etulinja ei kulje enää Kannaksella vaan valtion tulo- ja menoarvion viimeisellä rivillä. Mitä enemmän pystymme vapauttamaan yrittäjän energia ja poistamaan hänen arjestaan kitkaa, sitä paremmin menestyvät myös yrityksen työntekijät, hänen kotikuntansa ja Suomen valtio.