Suomen kansa näytti mediassa
jakautuvan vuonna 2015 kahteen joukkoon, menestyjiin ja luusereihin. Henkistä
ilmastoa ei voi kehua raikkaaksi. Julkinen keskustelu on kauniisti sanottuna väsynyttä ja (hienosti
sanottuna) ääripäihin polarisoitunutta.
Monet konkarit pohtivat
pienessä piirissä median roolia ristiriitojen voimistajana mutta hyvin harvat
sanovat ajatuksensa ääneen. Tiedostetaan että aiheesta pitäisi puhua, mutta
seurauksia pelätään. Toimittajien kanssa kannattaa olla väleissä.
Mediatoimialan suuri murros
vaikeuttaa ongelmien ratkaisua.
Kaupallinen media yrittää
pitää kiinni lukijoistaan hinnalla millä hyvänsä, etsii konflikteja tai
kehittelee niitä vähäisistäkin aineksista. Mediaa vaivaa klikkihimo ja siksi kylähullujen
on helpompi saada palstatilaa ja ruutuaikaa kuin kymmenen vuotta sitten.
Maltilliset, tasapainoa ja rauhaa rakentavat kommentit eivät ylitä
uutiskynnyksiä mutta repivät ja liioittelevat ilmaisut tekevät sen vaivatta.
Olen kuullut, että monia
toimittajia tällainen meno hävettää. Eettisesti vahvimmille journalisteille työ
on paikoitellen kärsimystä.
Tarkoitukseni ei ole
syyllistää medioita. Ne tekevät parhaansa ja toimivat omalla logiikallaan. Jos
joku media päättää olla tekemättä repiviä juttuja, kilpaileva media tekee ne ja
kerää lukijat.
Toinen haaste on YLE.
YLEn toimitus ei ole
ainoastaan tyytynyt tarkkailemaan keskustelua vaan siitä on tullut pikku hiljaa
sen osapuoli. En varmasti ole ainoa joka ajattelee, että yleläisten ydin on vihervasemmistolainen.
Toimittajat näyttävät tekevän työtä ison valtion puolesta.
En usko, että kyseessä on
ollut tietoinen linja, josta on palaverissa päätetetty tai josta päätoimittaja
määrännyt. Sitä ei ole tarvinnut tehdä. Journalistinen linja lipeää hiljaa ja
pienin askelin, jos asiaan ei kiinnitetä tietoisesti huomiota.
Suomen ongelma on liian iso
valtio. Toimittajat puolustavat isoa valtiota, koska samalla he puolustavat
liian isoa YLEä ja omaa työpaikkaansa. Jos iso valtio romahtaa, myös YLEn
kolossi romahtaa.
Laitoin Yv.
VastaaPoistaYst t. L.O